Espoonlahden ratsastuskoulu
(Lounaisrannikon ratsastuskoulu)
Lounaisrannikon Ratsastuskoulu on vaihtanut nimeään toukokuusta 2015 Espoonlahden ratsastuskouluksi, sillä Lounaisranniko -nimitys ei ole enää Espoossa käytössä. Talli on toiminut Espoonlahdessa vuodesta 1974 ja on Suomen ratsastajainliiton (SRL) hyväksymä ratsastuskoulu. Alueella sijaitsee kolme tallirakennusta: hevos-, poni- ja yksityistalli, joissa on yhteensä 50 hevospaikkaa. Oppilaiden käytössä on yhteensä 22 opetushevosta, joista noin puolet ovat poneja. Koululla on kaksi ratsastuskenttää (30 x 60 ja 40 x 80 m) ja ratsastusmaneesi, jonka mitat ovat 24 x 60 metriä. Lisäksi alueella on ratsastuspolku, jossa pääsee laukkaamaan. Hevosilla on seitsemän jaloittelutarhaa sekä noin hehtaarin kokoinen nurmipohjainen laiduntarha.
Ratsastustunnit ovat maanantaista perjantaihin klo 15-21, lauantaisin klo 9-14 sekä sunnuntaisin klo l16-20. Viikonloppuisin järjestetään myös erilaisia kursseja este- ja kouluratsastuksessa. Arkiaamuisin on tunteja myös niille, joille aamu sopii ilta-aikaa paremmin ratsastukseen. Alle kouluikäiset voivat tutustua ratsastukseen ja poneihin talutusratsastuksen kautta, johon ajan voi varata erikseen ratsastuksenopettajilta. Alkeiskursseillamme alaikäraja on 8 vuotta.
-
Hiihtoloman extraohjelmaa ma 17.2- su 23.2
-
Syyskauden rästit
-
Kevätkausi 2025
-
Rästitunteja poneilla 8.1 ja 15.1
-
Joulupäivän ja Tapaninpäivän korvaukset 4-5.1
-
Tuntien poikkeusajat Tiistaina 31.12.
-
Joululoman extraohjelmaa!!!
-
Alkeisjatkokurssien päättymispäivät
-
Itsenäisyyspäivänä ei tunteja!
-
Kauden päättymispäivämäärät ja pyhäpäivien korvaukset ryhmittäin
-
Kevään 2025 ponien ja hevosten alkeiskurssit ja minikurssit myynnissä
-
Alkeiskurssien päättymisajat ja korvaustunnit
-
Alkeiskurssit kevät 2025
-
Hoitokurssi aikuisille/hevosratsastajille
-
Syysloma viikko 42, tuntimuutoksia
-
Asiakaskysely syksy 2024
-
Avointen ovien päivä 18.8.2024
-
SYYSKAUSI ALKAA 2.8.
-
Syyskauden hinnasto
-
Muistutus rästitunneista