Back

Saara Rantapuu-Kivelälle Suomen ratsastajainliiton kultainen ansiomerkki!

Espoonlahden ratsastuskoulun master-tason ratsastuksenopettaja Saara Rantapuu-Kivelälle myönnettiin sunnuntaina 27.11.2016 Suomen ratsastajainliiton kultainen ansiomerkki. Perustelut olivat seuraavat: "Rantapuu-Kivelä on ollut seuran hallituksessa toistakymmentä vuotta ja järjestänyt runsaasti toimintaa jäsenille. Hän on myös koulutuomari ja aktiivisesti mukana Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistyksessä. Rantapuu-Kivelä on työskennellyt Espoonlahden Ratsastuskoulun (ent. Lounaisrannikon Ratsastuskoulu) opettajana jo neljännesvuosisadan. Hän on työstään innostunut, kannustava opettaja, jolle kaikki oppilaat ovat tasosta, iästä tai tavoitteista riippumatta samanarvoisia. Rantapuu-Kivelä on toiminut satojen nuorten kasvattajana kodin ulkopuolella ratsastuksenopettajana, valmentajana ja ratsastusleireillä. Hän on ohjannut työssään myös alan opiskelijoita ja jakanut osaamistaan tuleville hevosammattilaisille. Rantapuu-Kivelä on myös kasvattanut hevosia ja kilpaillut kaikissa olympialajeissa kansallisella tasolla."

Paljon onnea Saaralle upeasta tunnustuksesta!

http://www.ratsastus.fi/srl/uutiset/101/0/suomen_ratsastajainliiton_hallitukseen_2017_osmo_metsala_tomas_stenius_ja_satu_vaihkonen