Takaisin

Muistutus rästitunneista

Muutama muistutus rästitunneista

Rästikäytäntömme on ollut hyvin joustava, mutta nyt muistutamme muutamista seikoista.

Asiakastiedotteessa on selkeät ohjeet rästeistä ja niiden sopimisesta:

- Tunnit tulee käyttää kuluvan kauden aikana, ja mikäli tarjotuista 2-3 rästitunnista mikään ei sovi, jää tunti käyttämättä.

- Mikäli tunteja on peruuntunut ratsastuskoulumme tunnilla sattuneen tapaturman vuoksi, ne voidaan siirtää erillisen sopimuksen mukaan seuraavalle kaudelle.

-Mikäli tunteja on peruttu muun sairauden tai tapaturman vuoksi enemmän kuin kaksi, voidaan ne kahden tunnin yli menevät tunnit käyttää elokuussa 1-20.8 erikseen merkityillä korvaustunneilla. Mikäli nämä eivät sovi, emme voi asialle mitään. Tunnin voi myös antaa saman tasoisille ratsastajalle, mutta sijaista koskee normaali kahden viikon aika rästien käyttämisessä.

Kertaalleen sovittua rästituntia ei voi enää siirtää uudelleen käytettäväksi.

Peruutusten tulee olla perillä ennen ajoissa, samana päivänä klo 15.00 jälkeen peruttuja/kokonaan peruuttamattomia tunteja ei voi korvata.